torstai 3. toukokuuta 2012

Siemenestä se kaikki alkaa





Suuren innostuksen siivittämänä ajattelin jakaa uuden hienon harrastukseni tänne blogin muodossa. Porvooseen muutettuani sain mahdollisuuden ensimmäistä kertaa toteuttaa kasvimaan, kasvihuoneen ja muutenkin pihan hoitoa ja suunnittelua.
Yhdessä Annen kanssa ollaan kevään ajan haaveiltu omasta omavaraisesta yrttien, salaattien ja etenkin tomaattien kasvatuksesta.
Siitäpä tämä tarina sitten sai alkunsa. Nyt tätä kirjoittaessa ollaan toukokuussa ja paljon on saatu aikaiseksi. Lisäilen tänne kuvia ja tekstiä erivaiheista ja toivon että jossain vaiheessa saan tänne kuvan täydellisestä Porvoolaisesta tomaatista. Rattoisia hetkiä puutarhan hoidon parissa.

 Tässä kuvassa versot jo hyvässä vauhdissa. Takana tomaatteja ja timjamia. Edessä lehtipersiljaa.
 Kasvatusalustat juuri kylvämisen jälkeen.
Sungold tomaatit lähti itämään todella hyvin ja uusiin isompiin ruukkuihin kun versot siirretiin, kasvuvauhti kaksinkertaistui.




Puutarhapäiväkirja auttaa muistamaan seuraavana keväänä kasvatukseen liittyviä niksejä. Vielä paljon siemeniä odottaa lopullista kasvatuspaikkaa. Näitä ei tarvitse idättää, vaan voi kylvää suoraan maahan.

Uusi kirsikkapensas. Latvian Matala (Prunus Cerasus). 24.04 istutettu. Koristeltu ja suojattu oman omenapuun oksista tehdystä hakkeesta.





Kevään kauniit keltaiset narsissit.

Uusi tomaattien koti odottaa asukkaitaan. Metsäpirtin bio-multa on erittäin hyvä kasvualusta kasvihuoneisiin. Paljon voimaa.
Kivetetty kulkualue kasvihuoneessa helpottaa kasvien hoitoa ja pitää huoneen siistinä.


06.05.2012 "Muutto"
Tomaatin versot ja muut yrtit pääsivät omaan kotiin. Nyt vaan jännitetään, ettei yöt mene liian kylmiksi. Hienoja tuoksuja alkoi löytymään versoista ja lehdistä. Kasvihuone sai myös eteensä kaksi kukkapenkkiä missä kesänaikana loistaa italian lipun värit tomaattien kunniaksi.
CASA DEI POMODORE!!!

Jotta pihahommat ei loppuisi kesken, käännettiin Annen kanssa vielä kasvimaa ja kitkettiin sieltä kaikki ylimääräinen pois.
Sinneppä siten istutetaan perunaa,sipulia,porkkanaa, herneitä.
Mansikkaa siellä jo olikin.
Etana ongelma vielä hieman ratkaisematta, mutta eiköhän siihenkin joku ratkaisu löydy.

Nyt ansaitusti savulohta, uusiaperunoita ja kermaviilikastiketta.....ja saunaan.
Kuvia päivän touhuista huomenissa.

07.05.2012
..No niin, tässä aurinkoisia kuvia tomaattifarmilta ja kasvimaalta.
Tänään saimme maa-artisokkaa kylvettäväksi, eli lajikkeet senkun lisääntyy.

Tommatteja tulossa:
Sungold, Chocolade cherry, Olivade ja Totem.

Suippopaprika : Thor ja perinteinen paprika punainen.

Yrtit:
Basilica, rosmariini, timjami, lehtipersilja, tilli, persilja, ruohosipuli.

Salaatit:
Lehtisalaatti ja rucola

Juurekset:
Peruna, maa-artisokka, porkkana, punajuuri.

Lisäksi:
raparperi, mansikka 




Mansikkaa odotellessa
 Basilicat
Köynnös luumutomaatti. 

Kasvihuoneen oviaukolle kesäkukkia Italian väreissä
Kasvimaa rankkasateen jäljiltä. Onneksi kerettiin juuri päivällä kääntää.
Super herkku raparperi puskee mullan läpi. 
Tuttua ja turvallista.

27.5.2012
Aurinkoinen vapaapäivä.
Aikaa on taas hurahtanut edellisestä kirjoituksesta. Tomaatit kasvaneet tosi hyvin lannoituksen jälkeen ja tamet saaneet kokoa ja näköä. Nyt omenapuu kukkii kauniilla valkoisilla kukilla ja uusi kirsikkapuukin on muutaman kukan saanut tehtyä.

Uusia yrttejäkin päästy jo maistelemaan. Rucola on jo täydessä mitassaan ja on todella herkullista. Tillit nousee myöskin kasvimaalta.
Taasen muutama kuva tämän päivän tilanteesta.

 Kirsikka kukkii
 Rucolaa ja lollorossosalaattia


 Basilicaa oikealla ylhäällä.
 Omenapuu kukkii
Lisää basilicaa 3 eri sorttia.


27.06.2012
Tomaatteja pukkaa!!! :)
Kukinta on jo pitkällä ja muutama tomaattikin jo kypsyy auringonvalossa. Taimet saavuttaneet jo reilusti metrin mitan, osa jo 1.5m.
Kukkia niin valtava määrä, että mietin jo nyt mihin tomaattieni kanssa joudun :)
Persiljat leikattiin ja pilkottiin pakkaseen talvea varten.

13.07.2012

Iloisena huomasin, että blogiani on luettu yli 200 kertaa. Kiitos niille jotka ovat innoissaan puutahan hoidosta.
Tänään arvoisa Ilta-lehti kävi kuvaamassa tomaattimme. Oli aikamoinen yllätys!!
Kuitenkin tomaatit on ja voi hyvin. Kovan kasvuvauhvin vuoksi olemme harventaneet taimia aika lailla. Alaoksia terttujen alta on poistettu, jotta taimet saisivat jakaa voimansa juuri näihin tomaatteihin.
Pisimmät taimet huitelevat jo yli 2m korkuisina. Katto alkaa tulla vastaan.
Köynnöstomaatit ovat tehneet "hedelmää" todella runsaasti ja nyt vain kovaa lannoitusta lähes päivittäin ja paljon vettä, ei kuitenkaan liikaa ettei juuret "huku". Nyt vaan toivotaan aurinkoa ja odotellaan kypsymistä.
Laitan kuvia muualtakin kasvimaalta ja yrteistä jotka ovat kukoistaneet ilonamme jo juhannuksesta.
Rucola penkki kasvanut täyteen mittaansa jo kolme kertaa, maku ja ulkomuoto hieman muuttuu aina uuden sadon tullessa. Ensimmäisissä syvä vihreäväri ja voimakas happoinen ja sinappinen maku. Kolmannessa erässä vaaleammat pidemmät lehdet ja huomattavasti miedompi maku.
Persiljaa hakkasin pakastepusseihin talveavarten ja sama pitäisi tehdä JUMBO tilleille joita alkaa olla melkoinen rivi. :)
Mansikatkin ovat maistuneet todella makeilta.
Hyvää loppukesää kaikille tomaatin ystäville!!!
Laitan vielä kuvia pihaltamme.

Jussi









Basilicaa
 Persiljaa
Sitruunabasilica
Kanelibasilica
Alkaa katto ottaa vastaan :)
 Olivade


Suippopaprika kasvaa hyvin, mutta ei kukkinut. 
Timjami
Tälläinenkin tuli rakennettua
kukkaloistoa
Mansikkaa
 Kasvimaalla alkaa olla tungosta: vasemmalta: Porkkana, punajuuri uuttaperunaa, herneitä, persiljaa, sipuli, kevätsipuli, tilli.
 Punajuuren versot pieninä oli todella hyvää salaatissa kera kaneli basilican.
Porkkana
tillimetsä
puuhamaa
kukka :)

28.07.2012
SUURI PÄIVÄ puutarhurin arjessa
Ensimmäinen pieni keltainen tomaatti maistui suussa taivaalliselle. Ei mennyt 5kk ja satojen tuntien työ hukkaan.
Seuraavaa odotellessa.

19.08.2012
Tomaatti sato on aika huikea ja kova taistelu paikallisten kotiloiden ja kaalimatojen kanssa käyty. Porvoo näköjään kotiloiden luvattu maa. Onneksi tomaatit ovat säilyneet, vaikka lehdet menikin.
Tässä kuvia pienistä ystävistämme. Hauskaa kesän loppua ja syksyn alkua kaikille.